Totoriaali - Hiukset ja kulmakarvat


Kun alat tehdä hiuksia, on hyvä olla jonkinlainen mielikuva millaista pehkoa on tekemässä. Koska hiuksia on mitä erilaisimpia, mielikuvitus pääsee kunnolla valloilleen. Jos itse hiuksien piirto kuitenkin tuottaa tuskaa tietokoneella, voit turvautua tähän yksinkertaiseen tutoriaaliin.

Ensiksikin, aloittaessasi luomaan hahmolle omaperäistä ja persoonallista kampausta voit joko omanpään mukaan raapustaa paperille, mitä mieleen juolahtaa, mutta voit myös etsiä netistä ja lehdistä mieleistä kampausta. Tarkoitus ei ole kopioida suoraan kenenkään hiustaitelijan luomuksia, mutta voit soveltaa otsatukkaa tuolta ja kiharoita sieltä, jos ymmärrät mitä haen takaa.

Kun olet luonut sen loistavan kuontalon, on aika siirtyä eteenpäin. Näin aluksi näytän tavan, jonka itse olen huomannut käteväksi. Aluksi rajaat lassolla [Lasso Tool] alueen, johon hiuksia tulee ja värität sen. Lassossa kannattaa käyttää sulkaa [Feather] 1px ja siveltimenä [Brush Tool] isoa ja pehmeää. Tämän jälkeen otetaan ohut sivellin ja vedellään huolettomasti tummemmalla sävyllä erillisiä hiuksia. Nämä saavat mennä lasson kuvion yli ja pitääkin. Muista vetää viivat hiuksien suuntaisesti ja hyvänmaun rajoissa.
Jotta hiuksista saataisiin irtonaisemmat, otetaan pyyhekumi [Eraser Tool] ja säädetään se ohuelle. Riko hiuksia latvasta lähtien, mutta varo kumittamasta liikaa ja muista hiuksien myötäisyys. Lopuksi ota vaalea sävy ja tee muutamia melko lyhyitä vetoja kiillekohtiin, jotta hiukset näyttäisivät eloisammilta.

Lyhyissä hiuksissa käytetään samankaltaista tekniikkaa kuin pitemmissäkin tupsuissa. Minun tuskin tarvitsee selittää tätä sen enempää.


Tositoimiin päästessä kaikki alkaa luonnostelulla. Selvä luonnos on aina kaikkein paras, mutta hiuksia piirtäessä se ei ole niin nuukaa jos joku karva sojottaa väärin jossakin.

Luo uusi kerros [Layer]. Rajaa hiuksien alue suunnilleen, mikä tarkoittaa, että vain ne isoimmat alueet. Lasson aikana kannattaa tehdä kaikki pohjavärin kannalta tärkeät sävyt.

Alussa olevan ohjeen mukaan, tee yksittäisiä hiuksia niin, että ne peittävät lasson kuviot. Varo tekemästä niin paljon, että pohjaväri peittyy. Tässä vaiheessa ei pidä tehdä koko päätä täyteen hiuksia, vaan vain alin kerros ja latvat. Tässä vaiheessa ei tarvitse miettiä valoa tai kiillekohtaa.

Riko latvoja ohuella pyyhekumilla, etteivät ne olisi turhan yhtenäiset. Varo kumittamasta liikaa.

Luo uusi kerros [Layer] ja rajaa uusi alue. Tämä alue voi olla epämääräisen muotoinen, kunhan siinä on edes hiukan hiuksien muotoa. Sen ei myöskään tarvitse olla tismalleen oikealla kohdalla, koska voit muuttaa sen sijaintia myöhemmin [Kuten itsekin olen tässä tapauksessa liikuttanut sitä alaspäin, Ks. Seuraava kuva] Väritä tämä kerros samalla tavalla kuin edellinen.

Tästä jatketaan niin monella kerroksella kuin suinkin haluaa, mutta tähän kuvaan ei tule kovinkaan pörröisiä hiuksia, joten teen vain yhden kerroksen tässä kohtaa.

Kun sitten viimein päästään siihen viimeiseen kerrokseen, lassotaan reilusti koko loppu alue ja väritetään se, kuten aiemminkin. Otetaan astetta tummempi sävy ja vedellään [kuten kuvasta huomaa] koko se alue täyteen ohuita vetoja siveltimellä. Tässä vaiheessa sinun on mietittävä jakauksen sijaintia, muotoa, kokoa ja asettelua. Varo piirtämästä hiuksia liikaa alempien kerrosten päälle. Muista myös rikkoa päällimmäistä kuviota ohuella pyyhekumilla.

Ota jälleen astetta tummempaa sävyä ja maalaa lyhyempiä vetoja varjokohtiin. Voit myös selventää mahdollista jakausta tässä vaiheessa, kuten minä tein.

Varjojen jälkeen otetaan päinvastoin pohjaväriä vaaleampi sävy ja tehdään hiuksiin kiillettä samalla tavalla kuin varjokohtiin. Varo värittämästä kiillettä varjon päälle tai peittämästä liikaa pohjaväriä.

Tässä vaiheessa kuontalo olisi jo valmis, mutta kun katselet lopputulosta, voi mieleesi tulla vielä keinoja parantaa sitä. Tämä viimeisen kohdan omistinkin viimeistelylle, eli jos tuntuu, että alemmat kerrokset tarvitsevat kiillettä tai varjoa, korosta niitä. Itse lisäsin tummiin latvoihin ripauksen punertavaa sävyä.
Mahdolliset hiuslaitteetkin ovat tässä vaiheessa tehtävissä, mutta muuten hiukset ovat valmiit.


Kulmakarvat


Helppojen kulmakarvojen tekeminen on helppoa.

Kun on hyvä luonnos alla, voi sen päälle suoraan piirtää oikealla värillä pohjan. Muista luoda uusi kerros [Layer]

Kuten hiuksissakin, tee vaaleammalla ja tummemmalla ohuita “karvoja” varjoksi ja valoksi. Näin saat syvyyttä kuvaasi.